torstai 16. lokakuuta 2014

Lupaukset täytyy pitää



Tänään, lokakuisena päivänä auringon paistaessa hämyisästi pilviudun takaa ajattelen kauniita asioita. Tuntuu melkein keväältä, sillä kevät on uusien alkujen ja heräämisen aikaa. Puut ovat jo laskeneet lehtensä maan peitoksi, ainakin suurin osa niistä. Jotkut pitävä vielä kiinni pukunsa riekaileista, ne tuntevat itsensä niin paljaiksi ilman vihreää lehtiverhoaan, vaikka tietävätkin saavansa uuden. Niiden vain täytyy ensin luopua kaikesta, kestää pitkät pakkasyöt ja antaa pienten ja uteliaiden lumihiutaleiden koskettaa paljaita varsiaan. Vasta sen jälkeen, lempeän tuulen ja auringon myötä ne pukeutuvat jälleen. Mutta siihen on vielä pitkä aika.
 Sisällä valkoisten seinien ja narisevan puulattian luomassa pienessä punaisissa idyllissä minä katselen, mutten puiden paljaita oksakiehkuroita taivasta vasten. Minä katselen eteenpäin ja tunnen, kuinka aurinko lämmittää sulavaa maata, kuinka se herättää esiin silmuja ja pienen pieniä ruohonkorsia. Kevät on saanut ne hämmennyksiin, eivätkä ne tiedä vielä, onko siihen luottamista. Kevät nimittäin, on uusi joka kerralla, eikä sitä aina tunnista heti alkajaisiksi, varsinkaan jos ei ole kovin rohkea ja luottavainen.

 Lyhyesti sanottuna, tunsin tänään tarvitsevani - niin, nimenomaan tarvitsevani - blogia, jonka olin jo aikalailla haudannut menneisyyteen. Nimittäin niin kauan kun tunsin velvollisuudekseni päivittää sitä uusilla teksteillä ja kuvilla, se pysyi hiljaisena. Kun ymmärsin, että blogi ei tarvitse minua vaan minä sitä, saatoin päästää ajatukseni taas kulkemaan ja sormeni juoksemaan näppäimistöllä.
 Te, jotka olette lukeneet blogiani joskus ammoisina aikoina, ette välttämättä tunnista enää tunnista kirjoittajaa tämän tekstin takaa. Myönnän, että osa runollisuudesta on epäilemättä Anna-kirjojen vaikutusta, olen juuri lukemassa sarjaa läpi pitkän tauon jälkeen. Luulen kuitenkin, että ne ja monet muut pienet asiat ovat tuoneet vain selkeämmin esille jotain sellaista mikä minussa on aina ollut, mutta mitä en ole koskaan uskaltanut näyttää. Jotkut keskustelut, jotkut sanat ovat saaneet pienen, melkein huomaamattoman portin aukenemaan. Ja tuo portti on se, josta pääsee siihen pieneen, salaiseen puutarhaan, joka piileskelee reippaan ja iloisen Päikin sisällä. Itseasiassa tänään mieleeni juolahti varsin kummallinen uusi ajatus. Tai en minä kummallisuudesta tiedä. Sellainen ajatus vain, että ehkä olenkin Päivikki, enkä Päikki. Osa kutsuu minua lempinimelläni, jonka olen itse valinnut itseäni kuvaamaan, kun taas toiset eivät ole oppineet sitä käyttämään. Pitkään ajattelin itseäni Päikkinä, Päikki on se jonka te olette kenties oppineet tuntemaan viime vuosien aikana. Päivikki olen minä, enkä aivan täysin vielä tunne häntä.

 Ehkä joku miettii, kerronko ollenkaan sitä lupausta (niitä on tähän postaukseen varattu vain yksi), jonka haluan pitää. Edellisestä päivityksestä on aikaa, se julkaistiin huhtikuussa, ennen kuin Suomessa olivat lehdet puhjenneet odottaviin puihin, ennen kuin oli tapahtunut monta pientä ja suurta asiaa jotka kasvoivat minussa samalla kasvattaen, samalla niittäen ja leikaten. Hyvin yksinkertainen ja arkinen lupaus se oli, nimittäin ladata blogiin seuraavana kuvia Sveitsistä. Aion sen kuitenkin pitää ja samalla mielessäni palata niihin hetkiin ja unelmiin.







Kun kävin Kansallispuistossa ja kaikki oli aurinkoista unelmaa









Joku pieni onnellinen Brienzerseen rannalla Berner Oberlandissa. Tuntuu että tuosta päivästä on ikuisuus.






Ja sitten jotain uudempaa ja ajankohtaisempaa:




















Elämässä on taikaa, enkä minä lupaa kirjoittaa uudestaan.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Tjänare!

Täällähän mää, Tukholmassa! Tai en oikeastaan Tukholmassa, vaan naapurikunnassa Ihanaa rauhallista sunnuntaipäivää viettämässä mun entisten sveitsintuttujen luona. Huomenna lähtee lento Zürichiin ja niin sitä taas mennään. Aika mukava tämmöinen pikkuloma Ruotsin auringon alla. Tulin perjantaina illalla, silloin en kerennyt mitäään sen kummempaa tehdä. Eilen sitten kierreltiin koko päivä Tukholmassa, shoppailin jopa vähän mut enimmäkseen käveltiin ja nautittiin auringosta. Tukholma on kyllä käymisen arvoinen paikka, tuun joskus vielä uudestaan!


Jotain kuvia oon ottanut, enimmäkseen kamera on lojunut laukussa tyhjän panttina. Jospa se pikkuhiljaa alkais löytää tietään mun silmien ja maiseman väliin... Seuraavat kuvat sitte Sveitsistä!




Pihapuu kukkii







Ihana, ihana kesä ja kesäinen Tukholma!






Kungsträdgårdenilla oli kirsikkapuut kukassa







Arska, nurtsi ja jätskit hyvässä seurassa <3





















Tänään käytiin kävelyllä ja uimarantaa kattomassa.






sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Huomenta!

Aattelin herätellä blogia taas eloon pitkän pitkän tauon jälkeen. Oon käymässä kotona ja vihdoin on aikaa olla rauhassa koneella ja värkätä kuvien kanssa. Vanhimmat kameran kuvat on elokuulta, kertoo ehkä jotain kuvausinnosta...
 Muutenkin on hyvä aika heräillä talviunilta. Valon määrä lisääntyy ja päivät pitenee, ainut mikä vähenee on jäljellä olevat päivät.

Ai minne?

No Sveitsiin! Lähden takaisin tuttuihin maisemiin huhtikuun lopussa, jossain vaiheessa kesällä on tarkoitus tulla takas. Samaan perheeseen aupairin hommiin. Eikä tarvi sanoa että oon aivan innoissaan ollut siitä asti kun sovittiin mun tulosta!

Tää talvi - jos nyt voi tätä loskaa ja vettä ja muuta talveksi sanoa - on kyllä ollu melkonen. Omassa kämpässä on toisaalta ihana asua, omassa rauhassa. Oma rauhallinen aika vaan on ollut hieman kortilla. Koulu ja työt vie tosi ison osan mun ajasta ja toisekseen oon aika ahkerasti kulkenu kavereiden luona ja viettäny monia monia hetkiä kämpillä kahvikupin kanssa hyvässä seurassa. Nyt alkaa jo pikkuhiljaa tuntua että kyllä sitä on eletty yhen talven eestä. Sveitsissä saan sitten olla aika rauhassa, tehä pitkiä lenkkejä ja kuvata, kuvata ja kuvata. Saan opetella olemaan yksin. Sitä aatellessa jaksan vielä tämän kevään mennä ja touhuta!


Tässä on vielä postauksen piristykseksi joitain kuvia tältä talvelta ja viime syksyltä:



Kiiminkijoki elokuussa













Posiolla ruskaa kattelemassa:















































Syystalven valoa:























Ja tulihan sitä luntakin vihdoin!





















perjantai 25. lokakuuta 2013

Blogini on tauolla määrittelemättömän ajanjakson. Onnellista vuotta 2014!


- Päikki