sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Huomenta!

Aattelin herätellä blogia taas eloon pitkän pitkän tauon jälkeen. Oon käymässä kotona ja vihdoin on aikaa olla rauhassa koneella ja värkätä kuvien kanssa. Vanhimmat kameran kuvat on elokuulta, kertoo ehkä jotain kuvausinnosta...
 Muutenkin on hyvä aika heräillä talviunilta. Valon määrä lisääntyy ja päivät pitenee, ainut mikä vähenee on jäljellä olevat päivät.

Ai minne?

No Sveitsiin! Lähden takaisin tuttuihin maisemiin huhtikuun lopussa, jossain vaiheessa kesällä on tarkoitus tulla takas. Samaan perheeseen aupairin hommiin. Eikä tarvi sanoa että oon aivan innoissaan ollut siitä asti kun sovittiin mun tulosta!

Tää talvi - jos nyt voi tätä loskaa ja vettä ja muuta talveksi sanoa - on kyllä ollu melkonen. Omassa kämpässä on toisaalta ihana asua, omassa rauhassa. Oma rauhallinen aika vaan on ollut hieman kortilla. Koulu ja työt vie tosi ison osan mun ajasta ja toisekseen oon aika ahkerasti kulkenu kavereiden luona ja viettäny monia monia hetkiä kämpillä kahvikupin kanssa hyvässä seurassa. Nyt alkaa jo pikkuhiljaa tuntua että kyllä sitä on eletty yhen talven eestä. Sveitsissä saan sitten olla aika rauhassa, tehä pitkiä lenkkejä ja kuvata, kuvata ja kuvata. Saan opetella olemaan yksin. Sitä aatellessa jaksan vielä tämän kevään mennä ja touhuta!


Tässä on vielä postauksen piristykseksi joitain kuvia tältä talvelta ja viime syksyltä:



Kiiminkijoki elokuussa













Posiolla ruskaa kattelemassa:















































Syystalven valoa:























Ja tulihan sitä luntakin vihdoin!





















5 kommenttia:

  1. Hei kivaa ko sullaki tämmönen blogi ja tosi hienoja kuvia!! :)) ja kuvista tuliki mieleen, että haluakko lähettää mulle niitä synttärikuvia joskus?

    VastaaPoista
  2. Eikä, ne päivät tosiaan vähenee uhkaavaa tahtia..:D

    VastaaPoista
  3. Aiva ihania kuvia!! Tuo 4. kävis maalauksesta! Aivan uskomaton!

    VastaaPoista
  4. saikkeli joo kiitos:) voin kylöä laittaa mut kamerassa oli jotku ihan ihme asetukset nii on aika kökköjä kuvia... Eve, tällä kertaa näin päin ;) aunie, kiitos tsikana!

    VastaaPoista